tiistai 19. tammikuuta 2010

13.1. Aurajuustopuustit

Loppiaisluistelussa pistin tarjolle suklaasarvia, joten päätin viikkoa myöhemmin jatkaa käärittävällä, yllättävällä ja hieman petollisellakin ruualla.

Mietin pitkään voinko syöttää koko konkkaronkalle Aura-juustoa, sillä sanomista tulisi kuitenkin. Mutta kuten entinen emäntä Liisakin sanoi, osakunnalla on myös kasvatustehtävä opettaa jäsenilleen uusia asioita, joten homejuustovihaajat saivat siedätyshoitoa. Idean puusteihin löysin Terhin keittiössä -ruokablogista.


Taikina:
  • 3 dl kevyt maitoa
  • 1/2 pakettia tuoretta hiivaa
  • 1,5 tl hienoa merisuolaa
  • 7 dl vehnäjauhoja
  • 3 lorausta juoksevaa margariinia
  • loraus hunajaa
  • pussi Aura-murua
  • 2/3 pakettia maustamatonta tuorejuustoa
 Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. Lisää joukkoon suola, margariini sekä hunaja. Sekoita joukkoon vehnäjauhot. Vaivaa taikinaa, se saa jäädä pehmeäksi.

Anna kohota noin kaksinkertaiseksi. Kaulitse tämän jälkeen taikina jauhotetulla alustalla levyksi, aivan kuten korvapuustitkin.

Levitä levylle ensin tuorejuusto ja tasoita kerrosta veitsellä. Ripottele pussillinen Aura-murua tasaisesti, voit toki myös murentaa sen sijaan kimpaleen aurajuustoa.

Toimi kuten tavallisia korvapuusteja leivottaessa: kääri levy rullalle, leikkaa vinottain ja paina sormella jokaista palaa keskeltä. Voitele puustit kananmunalla ja paista vajaassa 175-200 asteessa kunnes puustit saavat mukavasti väriä pintaan eli n. 10-15 minuuttia.



Koska suklaacroissantit olivat varsin huokeita, päätin kuluttaa tällä viikolla hieman enemmän, joten osakuntalaisille oli lisäksi tarjolla myös omasta päästä heitettyä salaattia, johon laitoimme kirsikkatomaatteja, leipäkuutioita, rucolaa, minttua ja jäävuorisalaattia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti