tiistai 23. helmikuuta 2010

3.2. Avokadosuklaamousse

Kerroinkin aiemmin kuinka meidän piti tehdä virkailijainvaihtokaronkan alkuruuaksi avokadokeittoa. Pahuksen avokadot olivat kuitenkin liian raakoja keittoon, joten ne piti silloin unohtaa. Mutta ei hätää, niille löytyi kyllä käyttöä myöhemmin.


Taloudenhoitajamme Ilari vihjaisi nimittäin avokadosuklaamoussesta. Ajatus kuulosti niin hullulta, että se piti ehdottomasti ottaa kokeilukeittiöömme. Ärsyttävintä ruuassa oli vain se, että kirjoitin sen aina avokadosouklaamusse.

Mousse on varsin yksinkertainen valmistaa ja jälleen kerran mentiin enemmän fiilispohjalta kuin tarkan ohjeen mukaan. Siihen ei tarvita montakaan raaka-ainetta:

avokadoja
kaakaojauhetta
sokeria
tomusokeria
Avokadot halkaistaan pitkittäin kahtia ja siemenet poistetaan. Sitten lusikka sisään ja suolet ulos eli avokadosta koverretaan sisälmykset kulhoon. Sekoita kunnolla. Avokadomassaan lisätään tämän jälkeen kaakaojauhetta, sokeria ja tomusokeria aika lailla oman maun mukaan. Kaakaojauhetta menee kuitenkin suhteellisen reilusti, jotta avokadon maku ei loista liikaa, vaikka senkin tulee toki maistua. Sokeriakin kuluu aika lailla, mikä tietenkin vähän haittaa tämän jälkiruuan terveellistä mielikuvaa.

Moussen kanssa tarjoilimme viinirypäleitä ja mandariineja.



Itse kuntailta oli erittäin mielenkiintoinen, sillä vieraana islamin tutkija Jaakko Hämeen-Anttila. Tiesin hänen olevan hyvä puhuja, mutta loistavat retoriset taidot tulivat silti pienoisena yllätyksenä. Hämeen-Anttila jaksoi puhua ja osakuntalaiset jaksoivat kuunnella monen tunnin ajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti